Kiinteistöjen hoitoa ja
maanrakennusta
ammattitaidolla

Kuulumme Suomen Yrittäjiin, olemme tilaajavastuu.fi-palvelun osoittama luotettava kumppani. Olemme myös INFRA ry:n jäsen

Historia

H. Raatikainen Oy:n toiminta on aloitettu vuonna 1978 lumiurakoinnilla. Talviset ulkoalueiden kiinteistöhuoltotyöt lumenajoineen ja kuormauksineen kuuluvat edelleen palveluihimme. Yrityksen toimintaa on maltillisesti ja asiakaslähtöisesti kehitetty maanrakennuksen ja viherrakentamisen puolelle vuodesta 2005 alkaen.

1978

Yrityksen perustamisvuosi.

Toiminta aloitettiin kuvassa näkyvällä etukuormaajatraktorilla lumiurakoinnilla Heikki Raatikainen nimellä. Koneurakoinnin tavoitteena oli hankkia lisätuloja maatalouden rinnalle.

1981

Irene, Heikin puoliso, liittyi yrityksen vahvuuteen vuonna 1981. Hänen vastuullaan oli myynti- ja ostoreskontra, mutta hän tarttui reippaasti
 myös käytännön töihin, kuten kattolumien pudotuksiin sekä käsilumitöihin.

1986

Vuodesta 1986 alkaen yrityksen toimintaan tuli mukaan koulutaksi, joka työllisti siitä lähtien Irenen kokoaikaisesti. Taksitoiminta siirtyi 2004-2005 Paavon siskolle, joka jatkoi sitä itsenäisenä yrittäjänä.

1989

Yrityksen toimintaan tuli mukaan uutta virtaa, kun vasta 15-vuotias Paavo aloitti talvityöt koulun ohella. Työura alkoi perinteisillä käsilumitöillä, mutta innostus koneisiin oli kova. Heti kortin saatuaan Paavo siirtyi kolan varresta koneiden ohjaamoon. Tuohon aikaan yrityksen kalusto koostui kahdesta traktorista.

1998

Yritys muuttui osakeyhtiöksi, ja samalla yrityksen nimi muuttui H. Raatikainen Oy:ksi.

2000

Paavo otti vetovastuun työjohdosta. Hän alkoi organisoida aurausreittejä sekä lumen poisajoja. Tässä vaiheessa yritys työllisti kolme henkilöä kolmella koneella ja lisäksi apuna käytettiin kahta alihankkijaa.

2005

Yrityksen toiminta laajeni maa- ja viherrakentamiseen. Paavo oli suorittanut maanrakennusalan koulutuksen jo 1990-luvun alussa, ja ajatus liiketoiminnan kehittämisestä tälle suunnalle oli kypsynyt siitä saakka. Varsinainen maanrakennustoiminta aloitettiin talviurakoinnin rinnalla neljän tonnin painoisella minikaivurilla.

2007

Yrityksessä havahduttiin toimitilojen tarpeeseen, ja vuonna 2008 halli- ja toimistotilat löytyivät Mestarinkadulta, jossa toimitaan edelleen. Tuolloin yritys työllisti ympärivuotisesti noin 7–9 henkilöä. Samalla tapahtui muutoksia henkilöstössä: Irenen jäädessä pois yrityksen palveluksesta, Paavon puoliso Kirsi tuli hänen tilalleen. Kirsi vastaa ensisijaisesti myynti- ja ostoreskontrasta sekä asiakaspalvelusta.

2008

Paavo siirtyi kokonaan yrityksen johtoon.

2014

Sami, Paavon ja Kirsin poika, tuli yritykseen töihin omien opintojen ohella. Työ alkoi lapiohenkilön töillä talvisin lunta auraten.

2016

Aloitimme alihankkijana Destialle tekemällä Varkauden kaupungin viherhoitotyöt. Huolehdimme monipuolisesti kaupungin viheralueista. Työnkuvaamme kuuluivat mm. nurmikon leikkuu, puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset sekä lehtien poisnostot syksyisin. Tiimiämme vahvistivat myös kesätöiden merkeissä tyttäremme Terhi ja Laura.

2017

Sami alkoi työskennellä yrityksessä kokoaikaisesti kaivinkoneen kuljettajana.

2022

Sami siirtyi työnjohtotehtäviin, missä hän vastasi työmaan operatiivisesta toiminnasta sekä tarjouslaskennasta.

2023

Varkauden viherhoitotyöurakka päättyi.

2024

Samista tuli toinen yrittäjä Paavon rinnalle.